sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Messumietteitä


Tänään loppuneilla Helsingin kirjamessuilla arvioitiin monissa keskusteluissa nykykirjallisuuden tilaa ja tulevaisuutta. Osallistuin pariin keskusteluun: toisessa pohdittiin saksalaisen nykykirjallisuuden tapoja käsitellä toisen maailmansodan traumaa, toisessa taas suomalaisen nykykirjallisuuden tilaa suhteessa kysymykseen kaanonin rakentamisesta. 

Omassa mielessäni keskustelut limittyivät toisiinsa, ja oli vaikea olla vertaamatta toisiinsa saksalaista ja suomalaista nykykirjallisuutta. Molemmissa maissa historian painolasti on raskas, ja suhde toiseen maailmansotaan määrittää vahvasti kansallista identiteettiä - pohditaan, keitä ollaan, työstämällä suhdetta sota-ajan tapahtumiin ja kiistelemällä traumaattisia historiallisia tapahtumia koskevista tulkinnoista. Kuten Kaisa Kaakinen totesi keskustelussamme, niin Suomessa kuin Saksassa voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, jos toisen maailmansodan kauhut eivät ole millään tavoin koskettaneet omaa perhettä ja sukua.

Jukka-Pekka Pajusen alustuksen pohjalta keskustelimme siitä, miten kokeilevuuden ja realismin välinen vastakkainasettelu ei enää päde saksalaisessa nykykirjallisuudessa. Myös traumaattista lähihistoriaa käsittelevät nykykirjailijat pyrkivät usein samalla etsimään uusia, tuoreita ilmaisumuotoja.  Kaisa Kaakinen toivoi vastaavaa ilmiötä suomalaiselta nykykirjallisuudelta. Itse puolestani jäin pohtimaan, eikö jotain vastaavaa ole jo näkyvillä siinä, miten nuoret suomalaiset naiskirjailijat tällä hetkellä käsittelevät historiaa. Tämä lienee laajempi, kansainvälisesti postmodernin jälkeistä kirjallisuutta luonnehtiva piirre: keskitytään tiettyihin historiallisiin tilanteisiin kiinnittyviin kokemuksiin ja tarinoihin, toisiaan risteäviin väkivallan historioihin eroineen ja yhtäläisyyksineen, mutta niitä käsitellään hyvin itsetietoisilla kerronnallisilla keinoilla ja uudenlaisia muotoja etsien. Tästä yksi hyvä esimerkki on Jenny Erpenbeck, jota oma alustukseni sivusi (ja jota käsittelin täällä blogissa aiemmin: http://avaincafevoltaire.blogspot.fi/2011/12/talo-ajan-muistin-ja-historian-kuvana.html). Nämä kysymykset mielessäni riensin Saksa-keskustelustamme Ylen messulavalle Kultakuume-keskusteluun, jossa pohdin suomalaisen nykykirjallisuuden tilaa Saija Isomaan ja Teemu Laaksosen kanssa (http://areena.yle.fi/tv/2067739, lähetyksen viimeinen vartti).

Kuvat: Riikka Laczak


SAKSALAINEN KIRJALLISUUS JA HISTORIAN TRAUMAT -keskustelu 24.10. klo 14.30-15.30 Helsingin Kirjamessuilla. Keskustelemassa prof. Hanna Meretoja, suomentaja Jukka-Pekka Pajunen ja tutkija FT Kaisa Kaakinen.
Juontajana Elisabeth Nordgren.

KULTAKUUME-keskustelu 24.10. klo 15.40-15.55 Helsingin Kirjamessuilla. Keskustelemassa Hanna Meretoja ja Saija Isomaa. Haastattelijana Teemu Laaksonen. http://areena.yle.fi/radio/2017526, http://areena.yle.fi/tv/2067739)
 

3 kommenttia:

  1. Täällä vielä Kansan Uutisten juttu Saksa-keskustelusta: http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/3070111/natsismi-puhuttaa-edelleen-saksalaista-nykykirjallisuutta

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanna! Aina minusta on kiinnostava rinnastaa suomalaista kirjallisuutta muiden maiden kirjallisuuteen, varsinkin nykykirjallisuutta. Kotimaiset aiheet muuttuvat saman tien yleismaailmallisiksi tai kansainvälisiksi ja syvenevät tällaisesta vertailusta.

    VastaaPoista
  3. Luin juuri Sofi Oksasen uusimman ja Katja Ketun Kätilön ja suhde Saksaan toisen maailmansodan aikaan näyttää tosiaan olevan vahvasti esillä suomalaisessa nykykirjallisuudessa. Innostuin Kätilöstä enemmän. Se jotenkin oli enemmän romaani ja päähenkilö tuntui elävältä kirjaa lukiessani.

    VastaaPoista