torstai 29. maaliskuuta 2012

Runoviikko Varsinais-Suomessa sai kirjailijayhdistysten Suunta-palkinnon

Tiedote
29.3.2012

Runoviikko Varsinais-Suomessa palkittiin Suunta-palkinnolla Suomen kirjailijayhdistysten Talvipäivillä. Talvipäivät järjestettiin Jyväskylässä 23.–25.3.2012. Suunta-palkinnon jakaa Kirjailijayhdistysten neuvottelukunta vuosittain tapahtumalle tai henkilölle, joka erityisellä tavalla on edistänyt kirjallisuutta ja kirjallisuuden harrastamista omalla paikkakunnallaan. Palkintona on 1000 euroa ja kompassi.

Runoviikko Varsinais-Suomessa järjestettiin 5.–13.11.2011 jo yhdettätoista kertaa. Viikon teemana oli ”Runo ja raja”. Tapahtumat levittäytyivät ympäri maakuntaa kirjastoihin, museoon, nuorisotiloihin, palvelukeskukseen, kahviloihin, ravintoloihin, yliopistolle, kirkkoon sekä internetiin. Runon rajoja tutkittiin seminaareissa ja monitaiteisissa esityksissä suhteessa mm. proosaan, aforismiin, musiikkiin ja sirkukseen.

Runoviikko Varsinais-Suomessa on kansainvälinen ja monikulttuurinen festivaali, jonka pääosassa on esittävä runous. Esittävää runoutta on perinteisen lausuntataiteen lisäksi esimerkiksi slam-runous, spoken word, ja rap-riimittely. Vuonna 2012 Runoviikkoa vietetään 2.–11.11. teemalla ”Runo ja alku”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti